Pitkästä aikaa kuulumisia…

Aikaa on vierähtänyt vähän pidemmän aikaa viimeisestä kirjoituksesta. Ehkä senkin takia, että ei ole hirveästi ollut uutta kerrottavaa.

Lääkekuuri on ollut jo muutamia kuukausia loppu ja sen kyllä taas huomaa. :/ Kuurin aikana iho oli IHANA, mutta heti kuuri jälkeen tuli muutama näppy kulmaluun lähelle ja nyt suun ympäristö näyttää huonot puolensa. Näpyt ovat tälläkertaa ihan finnin näköisiä, että sitä pientä näppyläihottumaa ei ole vielä näkynyt. Olenkin miettinyt, että pitäisikö tilata uusi aika iholääkärille vai kärvistellä ja testailla, josko jokin tuote sopisi niin hyvin, että ongelmat katoaisivat. Ihonhoidossa kyllä itsellä olisi parannettavaa. En muista koska viimeksi olisin ihoni kuorinut, ehkä sekin auttaisi ettei tulisi niitä tukkeumia. ;)

Apteekin Vichy -voiteesta on enää vähän jäljellä ja ajattelin kokeilla jotain muuta herkän ihon voidetta. En ole vielä päättänyt sitä, että onko se apteekin tuote vai joku luonnontuote-voide, mutta se täytyy päättää pian, sillä voidetta on enää vähän jäljellä. Tuotteen pitäisi olla myös non-comedogeninen, eli ei saa olla ihohuokosia tukkiva.

Vichyn voiteesta muuten sen verran vielä, että silloin tällöin otsaani tulee ihan pieniä näppyjä sinne. Eli saman näköisiä kuin pienet hikinäpyt. Mistähän sekin johtuu..? Vichyn tuotteitta käyttäessäni muuten mustapäät ovat pysyneet vähäisinä. Kuurin jälkeen niitä on tullut vähän takaisin, mutta paljon vähemmän ja pienempinä kuin aikaisemmin.

Mainos mainos! Oletteko tutustuneet vielä Cuponationiin? Sieltä löytyy tarjouksia ja alennuskoodeja kauppoihin ja nettikauppoihin. Tällähetkellä sieltä löytyy kosmetiikkaliikkeistä ainakin Thebos, jonne löytyy monenlaisia alennuskoodeja, sekä alennuskoodi Cosmetique nettikauppaan, Lookfantastic ja kauneutta.comiin (vanhentuu tänään), sekä Yves Rocherille. Osasta kaupoista löytyy myös luonnonkosmetiikkaa.

Yhä tyytyväinen

Tällähetkellä ei ole ihonhoitotuotteiden saralla paljonkaan uutta kerrottavaa. Olen yhä tyytyväinen Vichyn 3-in-1 putsariin. Mies osti pyynnöstäni kaupasta vedenpitävää mustaa ripsaria ja Vichy hoitaa puhdistuksen yhä moitteetta. Hetken aikaa tosin saa tuotetta hieroskella ripsiin ennekuin väri lähtee, mutta kyllä puhdasta tulee ja hellästi.

Sain Joululahjaksi vanhemmilta mm. Dermosilin Winter Fruits suihkugeelin ja saman sarjan ihonhoitovoiteen. Aiiiiivan ihanat tuoksut!!! Sitä en tiedä, miten helliä ovat iholle tai paljonko näissä on ylimääräisiä, ei luonnollisia aineita, mutta toki käytän, koska lahjaksi sain. Tuoksu on aika makea ja hedelmäinen, niinkuin nimikin jo kertoo.

Mieheni taas sai pari saippuapulloa samalta merkiltä ja myös hän on tykännyt tuotteista. Hyvät tuoksut niissäkin.

Löytyykö lukijoista jotain, joka on ehkä käyttänyt heidän luonnonkosmetiikkasarjaansa? Käyttökokemuksia? Entä löytyykö jotain, joka tarvitsee tuotteita herkälle iholle ja käyttökokemuksia siitä? Itse haluaisin kokeilla, mutta ihan vielä en uskalla siirtyä toimivasta voiteesta testailemaan uutta.

Lavera Natural Liquid Foundation -Meikkivoide

Tätä on tullut käytettyä nyt jo jonkin aikaa ja olen ollut tyytyväinen meikkivoiteeseen. Voide on kevyttä ja hyvin levittyvää. Tämä ei peitä liikaa, vaan pinnasta tulee enemmänkin kuultava. Ihon väri kuitenkin tasoittuu. Tykkään tästä, sillä kasvoista ei tule liian muovinen vaan luonnollinen juuri läpikuultavuutensa ansiosta. Levitän meikkivoiteet aina käsin. Mielestäni saan silloin parhaimman ja tarkimman tuntuman ja se levittyy helposti. Korostan taas, että olen ihan tavallinen pulliainen, eikä minulla edes ole mitään meikkivoidesiveltimiä…jätän sen hifistelyn taitavemmille. Teen meikkauksen ”etikettivirheitä” joka päivä, mutta kunhan saan itseä tyydyttävää jälkeä, niin se saa riittää. ;)

Jos kammoaa kiiltäviä kasvoja, niin silloin kannattaa käyttää lisäksi puuteria. Itselläni on sekaiho, joten päivänaikana kyllä alkaa nenänpää ja otsa hieman jo kiiltelemään. Eli tämä ei tee kovinkaan hyvää mattapintaa.

Näin kerrotaan tuotteesta Laveran omilla nettisivuilla:

Luomukukkaliposomeja sisältävä nestemäinen meikkivoide, joka saa aikaan tasaisen ja hienovaraisen lopputuloksen. Saa ihon näyttämään terveeltä ja virkistyneeltä. Ravitsevat luomuöljyt, kuten arganiaöljy ja luomukukkavoi, sisältävät välttämättömiä, ihoa suojaavia rasvahappoja ja ehkäisevät näin ihon kosteuden haihtumista. Sisältää runsaasti A-, C- ja E-vitamiineja, jotka ravitsevat ihon täydellisesti. Sopii kaikille ihotyypeille.

Ihotautilääkärien ja silmälääkärien testaama. Sopii piilolinssien käyttäjille.

NaTrue-sertifioitu

30ml

Netistä löytyy myös jonkin verran muiden käyttäjäkokemuksia tästä tuotteesta. Esimerkiksi suosittu Karkkipäivä -blogissa on testattu tätä. Sieltä löytyy erittäin hyvä ja kattava arviointi tuotteesta.

Myös Glitz & Glam blogista löytyy testi.

Lisää testiä Nonnula blogista. Ja vielä lisää Ensimmäisellä Varasijalla -blogissa.

Kaikenkaikkiaan näyttäisi siltä, että laveran meikkivoiteesta on pidetty. Varsinkin jos ei tarvitse saada täysin peittävää tulosta, vaan kevyempää ja raikkaampaa ilmettä.

Bio2You Anti-age voide

Tilasin heinäkuun lopulla Biodellystä Bio2You Anti-Age voidetta. Ajattelin tässä 30:n ”paremmalla” puolella testata ryppyvoidetta. ;)

Voide on mielestäni aika paksua ja täyteläistä. Minulla on pintakuiva sekaiho ja tämä tuote on minulle ollut ehkä hieman liian rasvaista. Ehkä juuri talven pakkasille tämä on hyvä, mutta kun olen käyttänyt sitä nyt kesällä ja alkusyksystä olisin suonut tämän olevan kosteuttavampaa. Mitään ryppyjen silotusta en ole tällä huomannut. En nyt tiedä onko minulla vielä varsinaisesti ryppyjä, mutta ilmejuonteita on silmienympärillä. (pitäskö sanoa, että ryppyjä pitkästä ilosta?! ;))

Jatkan tuotteen käyttämistä nyt niin kauan kun sitä on, eli kasvot ehtii kuivua talven pakkasissa ja viimoissa, niin katsotaan mihin tuote yltää. :) Mutta Kesärasvaksi tämä siis on ehkä liian tujua.

Tuoksu voiteella on ihana. Raikas ja makea tyrnintuoksu.

Korostan vielä, että en ammattilainen kauneudenhoidossa, vaan ihan tavallinen tallaaja, mutta haluan kertoa omat kokemukset tuotteista muille samanlaisille. Ja olen ostanut kaikki tuotteet testaamani/käyttämäni tuotteet itse.

TV-ohjelma Tee-se-itse-kosmetiikasta!

Voi ei, multa on mennyt ihan kokonaan ohi tällaisen ohjelman alkaminen

Puoli seitsemän -ohjelmassa tehdään itse luomukosmetiikkaa lokakuusta alkaen kuuden jakson verran, ensimmäisenä vuorossa kasvovoide tiistaina 1.10. klo 18.30 TV1:ssä.

Tästä linkistä pääset suoraan nettisivuille, josta löydät reseptejä tiettyihin tuotteisiin.

Löysin nämä linkit tästä tekstistä, missä kerrotaan asiasta lisää.

Hienoa, että televisiokin on jo tarttunut aiheeseen. Koko ajan ihmisten tietoisuus ja varovaisuus ylimääräisiin lisättyihin aineisiin näköjään lisääntyy.

Ohjelmassa ja ohjeista löytyy mm.

Paluu kivideodorantti-aiheeseen (follow up)

Bloggasin aikaisemmin, että kokeilen kristallideodoranttia. Siinä vaiheessa olo oli varsin positiivinen. Muutama päivä sitten siirryin ikävä kyllä takaisin normaaliin deodoranttiin. Kyllästyin siihen, että iltapäivällä alkoivat kainaloista hajut puskemaan läpi ja että tuotetta pitäisi laittaa kainaloihin uudelleen, että pysyisi raikkaana. Sekä alituiseen huoleen siitä, että haisenko.

Tämä tuote oli kokeilussa. Tosin näitäkin on ilmeisesti kahdenlaisia. Toinen toimii yhdellä ja toinen toisella. Katsotaan nyt josko innostun myöhemmin testaamaan toista. Luonnontuotteiden deodorantit ovat kyllä tähän mennessä tuottaneet pettymyksen. Toinen testideukkis löytyy tästä linkistä.

Tosi harmi. Olisin niin mielelläni jatkanut käyttöä edes vähän paremmilla tuloksilla.

Huomasin oudoksi tulemaksi myös sen, että toinen kainalo haisi paljon enemmän kuin toinen. Mitä ihmettä… Onko kyse verenkierrosta tai jotain?

Näyttää menevän päin prinkkalaa nämä kaikki mun testit. Yksi tuote kerrallaan on tullut palattua takaisin ainakin osaksi normikosmetiikkaan. :/

Oliiviöljy on yhä tuote, jota käytän meikinpoistoon ja hiuksissa käytän tässä artikkelissa mainittua curl enhanceria, sekä shampoona ja hoitoaineina luonnontuotteita. Niin joo ja hammastahnaa.

Ihmeellinen huulirasva!!! <3

Pitkästä aikaa on nyt jotain kerrottavaa ja esiteltävääkin! Ostin maanantaina Prismasta Laveran Basis Sensitive huulirasvan ja se on nyt mun uusi suosikki huulirasvapuolella. Aivan ihana! Mulla on kauan kauan aikaa olleet huulet kuivuneet ja rohtuneet. Siis niin, että pintaan on tullut aina semmosta kuivaa ihoa joka lähtee palasina pois (hampailla kiva järsiä niitä irti ja sit välillä repee niin, että tulee verta :/).

Tässä esimerkki, mitä tarkoitan rohtuneilla huulilla.

Tässä ei ole kyse siis mun omista huulista, mutta vastaavanlaisia ”lastuja” oli mun alahuulessa, kuin tässäkin.

Tämä huulirasva on parissa päivässä pehmentäny mun huulet ihan pehmeiksi. Eilen päivällä lähti ne kuivat lastut itsestään irti pehmenneinä ja nyt mun huulet on todella pehmeät! Suosittelen todellakin!

Mikään muu huulirasva ei oo saanu mulla tätä aikaan koskaan ikinä. :)

Hyvinvoinnin tavaratalossa näköjään alessa 2,95. Prismassa maksoi muistaakseni 3,90€. Biodellyssä 3,50€, Ekolossa 3,90€, allergiakaupassa 3,80€, ekobeautyssä 3,80€, Ecco-Verde kaupassa hinta 1,89€ (tämä ilmeisesti ulkomainen nettikauppa) muutamia kauppoja mainitakseni.

Hoitoaineita ja muotoilutuotteita, Kinkyä ja kiharaa.

Otsikko on vähän harhaanjohtava, ainakin jos toivot, että tästä postauksesta oikeasti löytyy jotain perverssiä. ;)

Tilasin iHerbistä hiustenhoitotuotteita 365morelifen suosituksesta. Molemmat olivat Beautiful Curls merkkisiä. Yksi oli hiusnaamio: Beautiful Curls, Shea Butter Deep Conditioning Treatment, Curly to Kinky.

Mulla tämä ei selvitä hiuksia ollenkaan. Eli on pakko käyttää tämän jälkeen/ennen/samaan aikaan jotain toista hoitoainetta, jos haluaa hiukset myös selvitetyksi. Ilmeisesti tämän tarkoituskaan ei ole selvittää hiuksia, vaan se antaa kiharoille uutta puhtia. Sen se kyllä tekee. Kiharat ovat huomattavasti kimmoisammat tämän jälkeen.

Toinen tuote oli Beautiful Curls, Shea Butter Curl Activating Cream, Babies & Up, 8 fl oz. Tästä tuotteesta olen myös tykännyt. Tämä aktivoi kiharat ilman, että niistä tulee kovat ja hiukset jää luonnollisen näköiseksi. Tosin, kyllä tämäkin, jos sitä laittaa liikaa, kovettaa hiuksia. (nimim. olen siinäki onnistunut)

iHerb nettikauppana vaikuttaa muutenkin todella mielenkiintoiselta. Tuotteet ovat edullisia ja postituskaan ei maksa maltaita. Kunhan tilaa esim. alle 20€ kerralla, ei tule tullimaksuja. Vitamiineissa tosin saattaa olla eri säädäntö kuin kosmetiikkatuotteissa.

Harmittaa vaan, että näin houkutteleva kauppa on ulkomaalainen. Mielellään tilaisin tuotteita Suomalaisista kaupoista ja kannattaisin kotimaista. Löytyykö muuten kotimaisista luonnontuotteista/luonnonkosmetiikasta/kaupoista hyviä muotoilutuotteita hiuksille?

Kristallideodorantti

Tilasin Jonkin aikaa sitten iHerbistä Crystal Body Deodorantin matkakoossa testiin. Tätä minulle suositteli 365morelife. (kannattaa muuten käydä lukemassa myös hänen kirjoituksiaan jos olet kiinnostunut luonnonkosmetiikasta.)

Olen testannut luonnontuotteiden deukkiksia vasta muutamaa, mutta tämä on ehdottomasti ollut kaikkien paras. Ei pistäviä tuoksuja ja vaikka ehkä hieman pääsee hikoamaankin, ei haju puske kuitenkaan ihan ensimmäisenä läpi. Tuoteseloste lupaa:

Crystal Body Deodorant is made of natural mineral salts which eliminate odor by leaving an invisible protective barrier against odor-causing bacteria.

Elikkä mineraalisuolat eliminoivat tuoksua jättämällä suojaavan kerroksen hajua aiheuttavien bakteerien eteen. (Tai jotain tuollaista näin nopeasti suomennettuna)

Jos tämä on luonnollisempi ja/tai turvallisempi vaihtoehto kauppojen kemikaalilätryjen tilalle, se jää ehdottomasti käyttöön. Ainakin tavallisille arkipäiville ja näin viileämpään aikaan. Ehkä kuitenkin vaativissa tilanteissa käytän vielä kaupan deodoranttia. Nämä ovat siis asiakastapaamiset tai vastaavat ja iltariennot (silloin harvoin kun niitä enää nykyään tulee), missä ei ainakaan saa haista.

Kaupan deodoranteilla minun kainalot aina silloin tällöin alkoivat kutista. Mutta nyt ei ainakaan enää/vielä ole ollut sitä ongelmaa tämän kanssa.