Dermalexin Voide herkälle iholle Rosacean ja Couperosan hoitoon sekä Avenen Couvrance värivoide

Kävin jonkin aikaa sitten hakemassa uutta apteekkikosmetiikkaa, koska edellinen kasvovoide loppui. Tälläkertaa mukaan valikoitui Dermalexin Repair voide Rosacean ja couperosan hoitoon (tässä linkki yliopiston verkkoapteekin tuoteselostukseen). Kyselin neuvoa sopivalle voiteelle apteekissa ja tätä suosittelivat, kun kerroin, että ihoni on pintakuiva sekaiho, joka on herkkä ja vielä ruusufinniäkin on löytynyt.

Käyttökokemusta ei ole nyt vielä hirveästi ehtinyt kerääntyä, mutta jotain kuitenkin. Voiteen koostumus on melko ohutta ja väri on vaalean vihreää (eli varmaan poistaa hieman ihon punoitusta). Voidetta saa laittaa kyllä reippaasti pintakuiviin poskiin, ettei niihin jää kiristävää tunnetta ja ehkä ainakin talvella saattaa olla liian ohutta. Otsaan, nenään ja poskiin, eli rasvaisiin kohtiin riittää, että laittaa ohuelti nyt keväällä. Itse joudun laittamaan varmaan kolme kertaa poskiin sitä voidetta, ennenkuin kiristävä tunne menee pois.

Mulla oli suun ympärillä ”finninäppyä” ennenkuin vaihdoin tähän kasvovoiteeseen, mutta nyt ne on lähteneet kokonaan pois, eikä tästä voiteesta ole tullut otsaan aikaisemmassa kirjoituksessa mainitsemaani hikinäppyä otsaan, että ainakin tällähetkellä tuntuu voide toimivan. Myös nenän mustapäät ovat pysyneet poissa tämän voiteen käytöllä.

Yksi miinus on tullut nyt tänä aikana. Nimittäin mun leukaperiin on tullut kutisevat alueet (ei kutise koko aikaa), jossa on ihan vähän näpyn oloista aluetta, mutta ne näpyt on tosi matalia eivätkä juuri näy. En tiedä johtuuko se siitä ihon kuivumisesta, vai sitten ehkä tuosta toisesta voiteesta jonka ostin samalla reissulla. (ks. alempana) Täytyy nyt testailla, olla muutamia päiviä ilman värivoidetta, että johtuuko kutina siitä voiteesta vai sitten ihon kuivumisesta.

Toiseksi miinukseksi voisin mainita Dermalexin voiteessa sen, että se ei ole ollenkaan riittoisaa ainakaan mun iholla näin keväällä. Riittäiskö yksi purkki pariksi-kolmeksi viikoksi. Tuote ei ole kalliimmasta päästä, että periaatteessa sitä voisi ostaa pari purkkia kerralla.

Kaikenkaikkiaan voide on ollut hyvä. Ei finninäppyjä, ei mustapäitä, mutta tuo leukaperien kutiseva alue häiritsee (mutta sitä en tiedä vielä johtuuko se tuosta Avenen tuotteesta vai kuivuudesta) ja se, että voide loppuu tosi nopeasti.

Ostin henkilökunnan suosituksesta myös värivoiteen aurinkosuojalla. Kyse on Avenen tuotteesta (en ole varma linkitinkö oikean tuotteen, koska muistaakseni mulle mainittiin, että tuote on herkälle iholle, mutta linkin kuvauksessa sanottiin, että se on kaikille ihotyypeille). Värivoiteen sanottiin olevan myös herkälle iholle ja se on non-komedogeeninen, eli ei tukkiva. Olen ollut tuohon voiteeseen kyllä tosi tyytyväinen. Levittyy hyvin ja on ihanan kevyttä ja jättää vähän mattaisen pinnan.

Kummassakaan voiteessa ei ole mitkään parhaimmat tuoksut, vaan ennemminkin lääkevoidemaiset, mutta eipä se tuoksu niissä pääasia olekaan.

Näillä mennään hetken vielä. Tosin kun seuraavan kerran pian ostan kasvovoidetta, niin koitan jotain toista merkkiä, jos se olisi riittoisampaa. Eli testailu jatkuu.

 

image

 

Pitkästä aikaa kuulumisia…

Aikaa on vierähtänyt vähän pidemmän aikaa viimeisestä kirjoituksesta. Ehkä senkin takia, että ei ole hirveästi ollut uutta kerrottavaa.

Lääkekuuri on ollut jo muutamia kuukausia loppu ja sen kyllä taas huomaa. :/ Kuurin aikana iho oli IHANA, mutta heti kuuri jälkeen tuli muutama näppy kulmaluun lähelle ja nyt suun ympäristö näyttää huonot puolensa. Näpyt ovat tälläkertaa ihan finnin näköisiä, että sitä pientä näppyläihottumaa ei ole vielä näkynyt. Olenkin miettinyt, että pitäisikö tilata uusi aika iholääkärille vai kärvistellä ja testailla, josko jokin tuote sopisi niin hyvin, että ongelmat katoaisivat. Ihonhoidossa kyllä itsellä olisi parannettavaa. En muista koska viimeksi olisin ihoni kuorinut, ehkä sekin auttaisi ettei tulisi niitä tukkeumia. ;)

Apteekin Vichy -voiteesta on enää vähän jäljellä ja ajattelin kokeilla jotain muuta herkän ihon voidetta. En ole vielä päättänyt sitä, että onko se apteekin tuote vai joku luonnontuote-voide, mutta se täytyy päättää pian, sillä voidetta on enää vähän jäljellä. Tuotteen pitäisi olla myös non-comedogeninen, eli ei saa olla ihohuokosia tukkiva.

Vichyn voiteesta muuten sen verran vielä, että silloin tällöin otsaani tulee ihan pieniä näppyjä sinne. Eli saman näköisiä kuin pienet hikinäpyt. Mistähän sekin johtuu..? Vichyn tuotteitta käyttäessäni muuten mustapäät ovat pysyneet vähäisinä. Kuurin jälkeen niitä on tullut vähän takaisin, mutta paljon vähemmän ja pienempinä kuin aikaisemmin.

Mainos mainos! Oletteko tutustuneet vielä Cuponationiin? Sieltä löytyy tarjouksia ja alennuskoodeja kauppoihin ja nettikauppoihin. Tällähetkellä sieltä löytyy kosmetiikkaliikkeistä ainakin Thebos, jonne löytyy monenlaisia alennuskoodeja, sekä alennuskoodi Cosmetique nettikauppaan, Lookfantastic ja kauneutta.comiin (vanhentuu tänään), sekä Yves Rocherille. Osasta kaupoista löytyy myös luonnonkosmetiikkaa.

Yhä tyytyväinen

Tällähetkellä ei ole ihonhoitotuotteiden saralla paljonkaan uutta kerrottavaa. Olen yhä tyytyväinen Vichyn 3-in-1 putsariin. Mies osti pyynnöstäni kaupasta vedenpitävää mustaa ripsaria ja Vichy hoitaa puhdistuksen yhä moitteetta. Hetken aikaa tosin saa tuotetta hieroskella ripsiin ennekuin väri lähtee, mutta kyllä puhdasta tulee ja hellästi.

Sain Joululahjaksi vanhemmilta mm. Dermosilin Winter Fruits suihkugeelin ja saman sarjan ihonhoitovoiteen. Aiiiiivan ihanat tuoksut!!! Sitä en tiedä, miten helliä ovat iholle tai paljonko näissä on ylimääräisiä, ei luonnollisia aineita, mutta toki käytän, koska lahjaksi sain. Tuoksu on aika makea ja hedelmäinen, niinkuin nimikin jo kertoo.

Mieheni taas sai pari saippuapulloa samalta merkiltä ja myös hän on tykännyt tuotteista. Hyvät tuoksut niissäkin.

Löytyykö lukijoista jotain, joka on ehkä käyttänyt heidän luonnonkosmetiikkasarjaansa? Käyttökokemuksia? Entä löytyykö jotain, joka tarvitsee tuotteita herkälle iholle ja käyttökokemuksia siitä? Itse haluaisin kokeilla, mutta ihan vielä en uskalla siirtyä toimivasta voiteesta testailemaan uutta.

Ihana Vichy!

En olekaan kuukauteen kirjoittanut tänne mitään, joten täällä on ollut vähän hiljaista, mutta nyt on pakko tehdä pikapäivitys ja jakaa teille jotain mahtavaa.

Kerroin täällä, että iholleni tuli ruusufinni ja jouduin siirtymään kosteusvoiteissa herkän ihon ja ihoa tukkimattomiin tuotteisiin. Ostin ensimmäisenä tuota Vichyn Aqualia Thermal kasvovoidetta. Olen käyttänyt sitä nyt n. kuukauden verran ja mun nenästä on kadonnut kaikki mustapäät!!! Aion nyt viikonlopun aikana ostaa saman sarjan hieman paksumpaa voidetta ja ehkä puhdistusainetta.

Oon todella tyytyväinen voiteeseen muuten, mutta ehkä saisi olla ihan hieman paksumpaa. Katsotaan minkälaista on tämä tuotteen paksumpi versio.

Lavera Natural Liquid Foundation -Meikkivoide

Tätä on tullut käytettyä nyt jo jonkin aikaa ja olen ollut tyytyväinen meikkivoiteeseen. Voide on kevyttä ja hyvin levittyvää. Tämä ei peitä liikaa, vaan pinnasta tulee enemmänkin kuultava. Ihon väri kuitenkin tasoittuu. Tykkään tästä, sillä kasvoista ei tule liian muovinen vaan luonnollinen juuri läpikuultavuutensa ansiosta. Levitän meikkivoiteet aina käsin. Mielestäni saan silloin parhaimman ja tarkimman tuntuman ja se levittyy helposti. Korostan taas, että olen ihan tavallinen pulliainen, eikä minulla edes ole mitään meikkivoidesiveltimiä…jätän sen hifistelyn taitavemmille. Teen meikkauksen ”etikettivirheitä” joka päivä, mutta kunhan saan itseä tyydyttävää jälkeä, niin se saa riittää. ;)

Jos kammoaa kiiltäviä kasvoja, niin silloin kannattaa käyttää lisäksi puuteria. Itselläni on sekaiho, joten päivänaikana kyllä alkaa nenänpää ja otsa hieman jo kiiltelemään. Eli tämä ei tee kovinkaan hyvää mattapintaa.

Näin kerrotaan tuotteesta Laveran omilla nettisivuilla:

Luomukukkaliposomeja sisältävä nestemäinen meikkivoide, joka saa aikaan tasaisen ja hienovaraisen lopputuloksen. Saa ihon näyttämään terveeltä ja virkistyneeltä. Ravitsevat luomuöljyt, kuten arganiaöljy ja luomukukkavoi, sisältävät välttämättömiä, ihoa suojaavia rasvahappoja ja ehkäisevät näin ihon kosteuden haihtumista. Sisältää runsaasti A-, C- ja E-vitamiineja, jotka ravitsevat ihon täydellisesti. Sopii kaikille ihotyypeille.

Ihotautilääkärien ja silmälääkärien testaama. Sopii piilolinssien käyttäjille.

NaTrue-sertifioitu

30ml

Netistä löytyy myös jonkin verran muiden käyttäjäkokemuksia tästä tuotteesta. Esimerkiksi suosittu Karkkipäivä -blogissa on testattu tätä. Sieltä löytyy erittäin hyvä ja kattava arviointi tuotteesta.

Myös Glitz & Glam blogista löytyy testi.

Lisää testiä Nonnula blogista. Ja vielä lisää Ensimmäisellä Varasijalla -blogissa.

Kaikenkaikkiaan näyttäisi siltä, että laveran meikkivoiteesta on pidetty. Varsinkin jos ei tarvitse saada täysin peittävää tulosta, vaan kevyempää ja raikkaampaa ilmettä.

Bio2You Anti-age voide

Tilasin heinäkuun lopulla Biodellystä Bio2You Anti-Age voidetta. Ajattelin tässä 30:n ”paremmalla” puolella testata ryppyvoidetta. ;)

Voide on mielestäni aika paksua ja täyteläistä. Minulla on pintakuiva sekaiho ja tämä tuote on minulle ollut ehkä hieman liian rasvaista. Ehkä juuri talven pakkasille tämä on hyvä, mutta kun olen käyttänyt sitä nyt kesällä ja alkusyksystä olisin suonut tämän olevan kosteuttavampaa. Mitään ryppyjen silotusta en ole tällä huomannut. En nyt tiedä onko minulla vielä varsinaisesti ryppyjä, mutta ilmejuonteita on silmienympärillä. (pitäskö sanoa, että ryppyjä pitkästä ilosta?! ;))

Jatkan tuotteen käyttämistä nyt niin kauan kun sitä on, eli kasvot ehtii kuivua talven pakkasissa ja viimoissa, niin katsotaan mihin tuote yltää. :) Mutta Kesärasvaksi tämä siis on ehkä liian tujua.

Tuoksu voiteella on ihana. Raikas ja makea tyrnintuoksu.

Korostan vielä, että en ammattilainen kauneudenhoidossa, vaan ihan tavallinen tallaaja, mutta haluan kertoa omat kokemukset tuotteista muille samanlaisille. Ja olen ostanut kaikki tuotteet testaamani/käyttämäni tuotteet itse.

Palataan ihottuma-asiaan kosmetiikasta

Noniin, palataan taas tähän asiaan, eli ihottumaa on tullut taas. Ja taas on mennyt kaikki mun arvailut kankkulan kaivoon. Tai ainakaan se ei oo johtunut pelkästään luonnontuotteista, kookosöljystä tai oliiviöljystä. Olen nyt muutamia viikkoja käyttänyt pelkästään normaaleja Prismasta ostettuja kempparituotteita ja silti on taas näpyt tulleet silmänympärysiholle. Mulla on nyt lääkärikäynti 11.10. ja sieltä sit varmaan allergiatesteihin. On se jo aikakin pikkuhiljaa saada jotain tolkkua tohon, että mistä se näpyt tulee.

Vähän tavallisesta naisesta

Täytyyhän tätä blogausta nyt testata, kun tästä kaikki niin kovasti pitävät nykyään meteliä.
Aloitetaan heti kunnon väripläjäyksellä tässä blogin teemassa!

Täytyy opetella käyttämään näitä tähän ohjelmaan liittyviä työkaluja. Tällähetkellä on vielä todella aneemisen näköinen sivusto. Töissä kun ei ehdi kovasti keskittymään aiheeseen…ehkä illalla, kun tytär on nukkumassa. Ei tää alotus ollutkaan ihan niin helppoa kun kuvittelin. Ajattelin, että en mä mitään ohjeita jaksa lukea, ei mun tarvi. (hahhaah…niin varmaan)

Eilen illalla olin ihan paniikissa väsyneenä, että tämähän on vaikeeta! Aviomies sitten rauhoitteli, että no lue niitä ohjeita, niin kyllä se siitä. Oikeassa se varmaan on.

Ainiin…en osaa kirjoittaa. Kirjoitukseni ja ajatukseni ovat yleensä niin sekavat, että puolet ihmisistä tippuu jo alussa järjenjuoksuni kyydistä. Jutut ja tekstit hyppii asiasta toiseen ja luultavasti niin tulee käymään myös aiheillekin. Blogin nimeksi olisi varmaan pitänytkin laittaa, että sekava nainen…
Ehkä tässä on mahdollisuus oppia jotain! (toivossa on hyvä elää ja niin edelleen)

Olen myöskin sitä laatua ihminen, että innostun kovasti jostain asiasta, mutta sitten hetken kuluttua innostus laantuu ja kohta lopahtaa kokonaan. Käyköhän tässä kuten päiväkirjankin pidossa? Hetken aikaa jaksaa pohtia ja muistella päivää, mutta sitten jutuista tulee tylsiä ja toistaan toistavia.

Hyvä päiväkirja, tänään heräsin aamulla. Söin aamiaisen ja sitten ehostin itseni, että kehtaan astua ulos ja mennä töihin. Sitten tulin kotiin ja siivosin. Sen jälkeen katsoin televisiota ja sitten nukkumaan…

Tosin nykyään päiväni täyttää touhailu tyttären kanssa ja hänen tarpeistaan huolehtiminen töiden jälkeen, mutta varmaan yhtä paljon (siis vähän) loppujen lopuksi uutta kerrottavaa päivittäin. Ja ketä kiinnostaa, mitä tyttö on oppinut tänään…

Luultavasti tulen kirjoittamaan omasta elämästä, pohdintoja, ym. Yritämme myös perheen voimin tehdä ruokaa sellaisista aineksista, missä ei ole tuoteselostusta. Eli pyrimme puhtaampaan ruokaan. Tytölle suuri osa ostetaan luomuna ja omissakin ruuissa täytyy siinä petrata.
Siirryn tässä samalla kauneudenhoidossa kosmetiikka-osastolla luonnontuotteisiin (ennemminkin ehkä jotenkin siedettävän olemuksen hoidossa, kuin kauneudenhoidossa). Mielenkiinnolla yritän seurata minkälaisia vaikutuksia luonnollisilla aineilla kolmekymppisen ihoon. Olen ajatellut testata myös luonnontuotteista vitamiineja. Eli ei synteettisiä vitamiineja. Toisinsanoen, yritämme vähentää kaikenmaailman synteettisten aineiden annostuksia.

Työkseni olen joka arkipäivä luurinvarressa, paljon. Eli puhun työkseni. Luulisi sen tarkoittavan myös sitä, että olisi hyvin johdonmukainen puheissa ja kirjoituksissa, mutta ehei. Ehkä se juuri vetoaa asiakkaisiin, että olen vähän törppö. ;) Tai ehkä mä vaan pystyn skarppaamaan edes silloin, että mitä suustani suollan.

Noniin, nyt en malta enää odottaa, että pääsen julkaisemaan tämän, joten klick ja teksti maailmalle! :)