Tämän hetken Apteekkikosmetiikkani herkälle iholle.

Edellisestä postauksesta on taas jo aikaa, mutta onpahan ainakin ehtinyt kerääntyä käyttökokemusta tuotteista.

Kuten mainitsinkin edellisessä postauksessani Dermalexistä, niin se aiheutti minulle kutisevan alueen leukaperiin poskien alapuolelle. Niinkuin arvelinkin se oli ehkä siitä johtuvaa, että se ei kosteuttanut tarpeeksi. Ihoni oli kyllä T-alueelta todella hyvä. Harkitsenkin vielä sen tuotteen ostamista uudelleen ja käyttäisin sitä rasvaisempiin alueisiin ja poskiin nykyistä voidetta, eli Avenen Hydrance Optimale Rich Hydrating Cream. Dermalexissä oli myös se huono puoli, että se kului todella nopeasti. Olisiko purnukka kestänyt kolmisen viikkoa. Se oli niin kevyttä että imeytyi samantien ja ihoni kaipasi tuotetta enemmän.

 

Tämä Avenen voide on ollut kyllä tosi hyvä muuten, mutta mun leuka ei oikein pidä siitä, eli on ehkä liian rasvainen siihen kohtaan. Eli siihen pukkaa finniä vähäsen. Ja myös mustapäätä on ehkä taas hieman enemmän. Ei kylläkään yhtä paljon kuin aikaisemmin, mutta enemmän, mitä oli Dermalexin aikoihin. Tuote on todella rasvaista eikä levity helposti. Kannattaakin alle jättää jotain ”märkää”, kuten vaikka kasvovesi, niin voide levittyy helpommin.

 

Kokeilin ennen tätä Avenen Rich versiota myös Avenen Hydrance Optimale Light versiota, joka oli ihan hyvä, mutta tuntui kuluvan turhan nopeasti, niinkuin Dermalexkin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olen yhä tyytyväinen saman sarjan värivoiteeseen, Avene Couvrance Fluid Foundation Correctoriin. Tuote levittyy helposti ja tekee ohuen ihon väriä tasoittavan ja mielestäni kirkastavan pinnan. Suosittelen. Hinta oli ainakin täällä Vaasassa apteekissa 21€

 

Kaapista löytyy myös Avenen Gentle Milk Cleanser kasvojen puhdistusaine. Tuote kyllä varmasti puhdistaa epäpuhtauksista kasvot, mutta meikkiä tuote ei pese ollenkaan. Pesenkin tällä hellävaraisella tuotteella kasvot aamuisin. Sen sijaan aikasemmassakin postauksessani mainitsemani Vichy 3in1 tuote on edelleen lempparia. Se pesee pois jopa vedenkestävän meikin kuivattamatta.

 

 

 

Mainokset

Dermalexin Voide herkälle iholle Rosacean ja Couperosan hoitoon sekä Avenen Couvrance värivoide

Kävin jonkin aikaa sitten hakemassa uutta apteekkikosmetiikkaa, koska edellinen kasvovoide loppui. Tälläkertaa mukaan valikoitui Dermalexin Repair voide Rosacean ja couperosan hoitoon (tässä linkki yliopiston verkkoapteekin tuoteselostukseen). Kyselin neuvoa sopivalle voiteelle apteekissa ja tätä suosittelivat, kun kerroin, että ihoni on pintakuiva sekaiho, joka on herkkä ja vielä ruusufinniäkin on löytynyt.

Käyttökokemusta ei ole nyt vielä hirveästi ehtinyt kerääntyä, mutta jotain kuitenkin. Voiteen koostumus on melko ohutta ja väri on vaalean vihreää (eli varmaan poistaa hieman ihon punoitusta). Voidetta saa laittaa kyllä reippaasti pintakuiviin poskiin, ettei niihin jää kiristävää tunnetta ja ehkä ainakin talvella saattaa olla liian ohutta. Otsaan, nenään ja poskiin, eli rasvaisiin kohtiin riittää, että laittaa ohuelti nyt keväällä. Itse joudun laittamaan varmaan kolme kertaa poskiin sitä voidetta, ennenkuin kiristävä tunne menee pois.

Mulla oli suun ympärillä ”finninäppyä” ennenkuin vaihdoin tähän kasvovoiteeseen, mutta nyt ne on lähteneet kokonaan pois, eikä tästä voiteesta ole tullut otsaan aikaisemmassa kirjoituksessa mainitsemaani hikinäppyä otsaan, että ainakin tällähetkellä tuntuu voide toimivan. Myös nenän mustapäät ovat pysyneet poissa tämän voiteen käytöllä.

Yksi miinus on tullut nyt tänä aikana. Nimittäin mun leukaperiin on tullut kutisevat alueet (ei kutise koko aikaa), jossa on ihan vähän näpyn oloista aluetta, mutta ne näpyt on tosi matalia eivätkä juuri näy. En tiedä johtuuko se siitä ihon kuivumisesta, vai sitten ehkä tuosta toisesta voiteesta jonka ostin samalla reissulla. (ks. alempana) Täytyy nyt testailla, olla muutamia päiviä ilman värivoidetta, että johtuuko kutina siitä voiteesta vai sitten ihon kuivumisesta.

Toiseksi miinukseksi voisin mainita Dermalexin voiteessa sen, että se ei ole ollenkaan riittoisaa ainakaan mun iholla näin keväällä. Riittäiskö yksi purkki pariksi-kolmeksi viikoksi. Tuote ei ole kalliimmasta päästä, että periaatteessa sitä voisi ostaa pari purkkia kerralla.

Kaikenkaikkiaan voide on ollut hyvä. Ei finninäppyjä, ei mustapäitä, mutta tuo leukaperien kutiseva alue häiritsee (mutta sitä en tiedä vielä johtuuko se tuosta Avenen tuotteesta vai kuivuudesta) ja se, että voide loppuu tosi nopeasti.

Ostin henkilökunnan suosituksesta myös värivoiteen aurinkosuojalla. Kyse on Avenen tuotteesta (en ole varma linkitinkö oikean tuotteen, koska muistaakseni mulle mainittiin, että tuote on herkälle iholle, mutta linkin kuvauksessa sanottiin, että se on kaikille ihotyypeille). Värivoiteen sanottiin olevan myös herkälle iholle ja se on non-komedogeeninen, eli ei tukkiva. Olen ollut tuohon voiteeseen kyllä tosi tyytyväinen. Levittyy hyvin ja on ihanan kevyttä ja jättää vähän mattaisen pinnan.

Kummassakaan voiteessa ei ole mitkään parhaimmat tuoksut, vaan ennemminkin lääkevoidemaiset, mutta eipä se tuoksu niissä pääasia olekaan.

Näillä mennään hetken vielä. Tosin kun seuraavan kerran pian ostan kasvovoidetta, niin koitan jotain toista merkkiä, jos se olisi riittoisampaa. Eli testailu jatkuu.

 

image

 

Pitkästä aikaa kuulumisia…

Aikaa on vierähtänyt vähän pidemmän aikaa viimeisestä kirjoituksesta. Ehkä senkin takia, että ei ole hirveästi ollut uutta kerrottavaa.

Lääkekuuri on ollut jo muutamia kuukausia loppu ja sen kyllä taas huomaa. :/ Kuurin aikana iho oli IHANA, mutta heti kuuri jälkeen tuli muutama näppy kulmaluun lähelle ja nyt suun ympäristö näyttää huonot puolensa. Näpyt ovat tälläkertaa ihan finnin näköisiä, että sitä pientä näppyläihottumaa ei ole vielä näkynyt. Olenkin miettinyt, että pitäisikö tilata uusi aika iholääkärille vai kärvistellä ja testailla, josko jokin tuote sopisi niin hyvin, että ongelmat katoaisivat. Ihonhoidossa kyllä itsellä olisi parannettavaa. En muista koska viimeksi olisin ihoni kuorinut, ehkä sekin auttaisi ettei tulisi niitä tukkeumia. ;)

Apteekin Vichy -voiteesta on enää vähän jäljellä ja ajattelin kokeilla jotain muuta herkän ihon voidetta. En ole vielä päättänyt sitä, että onko se apteekin tuote vai joku luonnontuote-voide, mutta se täytyy päättää pian, sillä voidetta on enää vähän jäljellä. Tuotteen pitäisi olla myös non-comedogeninen, eli ei saa olla ihohuokosia tukkiva.

Vichyn voiteesta muuten sen verran vielä, että silloin tällöin otsaani tulee ihan pieniä näppyjä sinne. Eli saman näköisiä kuin pienet hikinäpyt. Mistähän sekin johtuu..? Vichyn tuotteitta käyttäessäni muuten mustapäät ovat pysyneet vähäisinä. Kuurin jälkeen niitä on tullut vähän takaisin, mutta paljon vähemmän ja pienempinä kuin aikaisemmin.

Mainos mainos! Oletteko tutustuneet vielä Cuponationiin? Sieltä löytyy tarjouksia ja alennuskoodeja kauppoihin ja nettikauppoihin. Tällähetkellä sieltä löytyy kosmetiikkaliikkeistä ainakin Thebos, jonne löytyy monenlaisia alennuskoodeja, sekä alennuskoodi Cosmetique nettikauppaan, Lookfantastic ja kauneutta.comiin (vanhentuu tänään), sekä Yves Rocherille. Osasta kaupoista löytyy myös luonnonkosmetiikkaa.

Yhä tyytyväinen

Tällähetkellä ei ole ihonhoitotuotteiden saralla paljonkaan uutta kerrottavaa. Olen yhä tyytyväinen Vichyn 3-in-1 putsariin. Mies osti pyynnöstäni kaupasta vedenpitävää mustaa ripsaria ja Vichy hoitaa puhdistuksen yhä moitteetta. Hetken aikaa tosin saa tuotetta hieroskella ripsiin ennekuin väri lähtee, mutta kyllä puhdasta tulee ja hellästi.

Sain Joululahjaksi vanhemmilta mm. Dermosilin Winter Fruits suihkugeelin ja saman sarjan ihonhoitovoiteen. Aiiiiivan ihanat tuoksut!!! Sitä en tiedä, miten helliä ovat iholle tai paljonko näissä on ylimääräisiä, ei luonnollisia aineita, mutta toki käytän, koska lahjaksi sain. Tuoksu on aika makea ja hedelmäinen, niinkuin nimikin jo kertoo.

Mieheni taas sai pari saippuapulloa samalta merkiltä ja myös hän on tykännyt tuotteista. Hyvät tuoksut niissäkin.

Löytyykö lukijoista jotain, joka on ehkä käyttänyt heidän luonnonkosmetiikkasarjaansa? Käyttökokemuksia? Entä löytyykö jotain, joka tarvitsee tuotteita herkälle iholle ja käyttökokemuksia siitä? Itse haluaisin kokeilla, mutta ihan vielä en uskalla siirtyä toimivasta voiteesta testailemaan uutta.

Vissyä naamaan!

Edellisessä postaukessa mainitsin, että ostan käyttämäni voiteen paksumpaa (lue täyteläisempää ;)) versiota, mutta apteekkiin päädyttyäni, ostinkin isomma purkin tuota ohuempaa voidetta, joka on koko ajan käytössä. Eli siitä toisesta ei nyt lähiaikoina tulekaan kokemuksia.

Ostin samalla reissulla Vichyn Purete Thermale-sarjan kasvojen putsarin: Purete Thermale 3-in-1 One Step Cleanserin. Kolmivaikutteinen puhdistusvoide kaikille ihotyypeille. Sillä pitäisi siis onnistua meikinpoisto, ihon puhdistus ja viimeistely (kasvovesi) yhdellä kertaa.

Ohjeissa sanotaan, että sitä vaan kasvoille ja pyyhitään kasvopaperilla pois, tai halutessa sen voi huuhdella vedellä. Kasvopaperia kun en ole koskaan omistanut, olen sen huudellut vedellä. Olen tosin aikaisemmin käyttänyt sitä väärin. Olen ensin kastellut kasvot ja sitten vasta laittanut ainetta ja sitten huuhdellut vedellä. Aine ei puhdistanut meikkejä. Sitten eilen vasta suihkun jälkeen laitoin tuotetta jo kuivatuille kasvoille ja sehän toimi! Meikit lähtivät hyvin pois. Aineen kasvoille läträämisen jälkeen pyyhin sen märällä pumpulilla pois. Täytyy nyt seurata, että miten se toimii jatkossa, kun sitä laittaa kuiville kasvoille.

Mutta siis tällähetkellä näyttäisi aine olevan kuitenkin toimivaa. Päivitän tästä myöhemmin lisää, kun karttuu käyttökokemusta. Putsarin tuoksu on ihana! Sitä ainakin voin jo suositella. ;)

Koostumus on melko ohutta. Hieman paksumpaa kuin puhdistusmaito-tuotteet, mutta ei mitään paksua voidetta…se on jotain siltä väliltä.

Ihana Vichy!

En olekaan kuukauteen kirjoittanut tänne mitään, joten täällä on ollut vähän hiljaista, mutta nyt on pakko tehdä pikapäivitys ja jakaa teille jotain mahtavaa.

Kerroin täällä, että iholleni tuli ruusufinni ja jouduin siirtymään kosteusvoiteissa herkän ihon ja ihoa tukkimattomiin tuotteisiin. Ostin ensimmäisenä tuota Vichyn Aqualia Thermal kasvovoidetta. Olen käyttänyt sitä nyt n. kuukauden verran ja mun nenästä on kadonnut kaikki mustapäät!!! Aion nyt viikonlopun aikana ostaa saman sarjan hieman paksumpaa voidetta ja ehkä puhdistusainetta.

Oon todella tyytyväinen voiteeseen muuten, mutta ehkä saisi olla ihan hieman paksumpaa. Katsotaan minkälaista on tämä tuotteen paksumpi versio.

Santen hoitoaine

Tilasin heinäkuun lopulla Biodellystä, Santen hoitoainetta Brilliant Care. Olen aikaisemmin ollut hieman epäilevä luonnontuotteiden hoitoaineista. Voiko ne saada takkuhiukset selvitettyä ja kosteutettua?

Yllätyin tehosta! Tekee sen mitä lupaakin, eli selvittää takut ja kosteuttaa kuivan hiuksen. B5-vitamiini ja glyseriini palauttavat hiuksen elastisuuden, maapähkinäöljy ravitsee, koivunlehtiuute hoitaa, takiaisjuuriuute antaa kiiltoa, maitohappo tasapainottaa pH:ta. Minulla on permanentatut hiukset, ja ne ovat tuntuneet pehmeiltä pesun jälkeen, eikä ollenkaan kuivilta. Hoitoaine on paksua, eli ei mitään vesivelliä joka uhkaa loppua jo toisella kerralla. ;)

Hintakaan ei Santen tuotteilla ole korkea. Brillian Care hoitoaine 10,90€ 200ml. Onhan se tietenkin kalliimpaa mitä markettien hoitoaineet, mutta edullisempaa, mitä monesta kampaamotuotteesta pyydetään. Hinta-laatu suhde kohtaa kyllä hyvin Santen tuotteissa.

Santen tuotteista minulla on ollut jo kauemmin käytössä myös Appelsiini-Kookos kiiltoshampoo ja Oliivi-Gingko hoitoshampoo.  Shampoot olen löytänyt jo aikaisemmin Prisman hyllyltä. Että ei niitä aina tarvitse lähteä kauemmas etsimään erikoisliikkeistä.

Yritys joka Santea valmistaa, vaikuttaa varsin vastuulliselta yritykseltä. Lainaus hyvinvoinnin tavaratalon sivulta.

raaka-aineilta vaaditaan ehdotonta puhtautta ja hypoallergeenisia ominaisuuksia. Tuotteiden rauhoittavia ominaisuuksia ja niiden miellyttävyyttä testataan säännöllisesti vapaaehtoisilla ihmisillä ihotautilääkäreiden valvonnassa. Raaka-aineet valitaan tarkoin ja varmistetaan, että niiden ominaisuudet säilyvät tuotantoprosessin aikana.

Pakkausmateriaalit ovat ympäristöystävällisiä, sillä Sante on valmistajana sitoutunut kunnioittaman ympäristön tarpeita, osallistumaan aktiivisesti eläintensuojeluun sekä kokonaisvaltaiseen maapallon suojelemiseen.

Kaikissa Santen hoitotuotteissa käytetään luomulaatuisista tai luonnonvaraisina kasvaneista kasveista saatuja raaka-aineita kuten öljyjä ja uutteita.

Santen tuotteita olemme käyttäneet pesussa myös 1,5 vuotiaalle tyttärellemme. Tuotteet ovat olleet tarpeeksi helliä pienen herkälle iholle. Kyllä me ollaan puhtaita…ilman myrkkyjä! ;)

Teksti ei ole millään tavalla sponsoroitu, eikä maksettu, vaan nämä kaikki on puhtaasti itse todettu. (heh, ”puhtaasti” tulipas hyvä sanaleikki aiheeseen liittyen)