Erikoisempia leffaherkkuja

Juteltiin töissä kahvitunnilla, mitä erilaisia herkkuja porukka on ostanut/vienyt elokuviin tai voisi viedä elokuviin.

Itse muistelin joskus teininä salakuljettaneeni Kotipizzan elokuviin takkini alla. Ne täytteethän oli kaikki valunut sinne toiseen päähän, mutta pienellä täytteiden uudelleenjärjestelyllä siitä saatiin oikein maittava pizza taas. Ja tiedä siitä salakuljettamisesta… Luulen, että takki oli edestä sen verran neliskulmainen, että en huijannut ketään. ;D

Tässä nyt ei ole sinänsä mitään erikoista, mutta kollega kertoi harjoittaneensa ”Laihialaisuutta” ja kerran tehneensä Popcornit itse ja vielä juomankin Sodastreamilla, kun meni elokuviin.

Tarinat kertoivat jonkun vieneen mukanaan olutta (tämä ei ole kovin hyvä vaihtoehto, jos istuu vaikka keskellä istuinriviä, koska vessareissu on väistämätön ainakin pienempirakkoisilla.) tai jopa terävämpää taskumatissa. Taskumattia oli kuulemma kokeiltu ja toimii, mutta varoituksena se, että et välttämättä muista elokuvan lopusta enää mitään.

Eräs kokeilematon ”leffaherkku”-ehdotus oli vesimeloni. Siitähän voisi parhaassa tapauksessa tehdä viinahedelmän ja saisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla! ;D

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s