Tämän hetken Apteekkikosmetiikkani herkälle iholle.

Edellisestä postauksesta on taas jo aikaa, mutta onpahan ainakin ehtinyt kerääntyä käyttökokemusta tuotteista.

Kuten mainitsinkin edellisessä postauksessani Dermalexistä, niin se aiheutti minulle kutisevan alueen leukaperiin poskien alapuolelle. Niinkuin arvelinkin se oli ehkä siitä johtuvaa, että se ei kosteuttanut tarpeeksi. Ihoni oli kyllä T-alueelta todella hyvä. Harkitsenkin vielä sen tuotteen ostamista uudelleen ja käyttäisin sitä rasvaisempiin alueisiin ja poskiin nykyistä voidetta, eli Avenen Hydrance Optimale Rich Hydrating Cream. Dermalexissä oli myös se huono puoli, että se kului todella nopeasti. Olisiko purnukka kestänyt kolmisen viikkoa. Se oli niin kevyttä että imeytyi samantien ja ihoni kaipasi tuotetta enemmän.

 

Tämä Avenen voide on ollut kyllä tosi hyvä muuten, mutta mun leuka ei oikein pidä siitä, eli on ehkä liian rasvainen siihen kohtaan. Eli siihen pukkaa finniä vähäsen. Ja myös mustapäätä on ehkä taas hieman enemmän. Ei kylläkään yhtä paljon kuin aikaisemmin, mutta enemmän, mitä oli Dermalexin aikoihin. Tuote on todella rasvaista eikä levity helposti. Kannattaakin alle jättää jotain ”märkää”, kuten vaikka kasvovesi, niin voide levittyy helpommin.

 

Kokeilin ennen tätä Avenen Rich versiota myös Avenen Hydrance Optimale Light versiota, joka oli ihan hyvä, mutta tuntui kuluvan turhan nopeasti, niinkuin Dermalexkin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olen yhä tyytyväinen saman sarjan värivoiteeseen, Avene Couvrance Fluid Foundation Correctoriin. Tuote levittyy helposti ja tekee ohuen ihon väriä tasoittavan ja mielestäni kirkastavan pinnan. Suosittelen. Hinta oli ainakin täällä Vaasassa apteekissa 21€

 

Kaapista löytyy myös Avenen Gentle Milk Cleanser kasvojen puhdistusaine. Tuote kyllä varmasti puhdistaa epäpuhtauksista kasvot, mutta meikkiä tuote ei pese ollenkaan. Pesenkin tällä hellävaraisella tuotteella kasvot aamuisin. Sen sijaan aikasemmassakin postauksessani mainitsemani Vichy 3in1 tuote on edelleen lempparia. Se pesee pois jopa vedenkestävän meikin kuivattamatta.

 

 

 

Logona LavaErde Rhassoul mineraalisavi- käyttökokemuksia

Tuli muutamia viikkoja sitten tilattua Biodellystä, Logonan LavaErde Rhassoul mineraalisavea. Kuvauksen mukaan se on parhaimmillaan rasvoittuvan ja tukkeutuvan ihon pesussa (ihoni on kyllä sekaiho, pintakuivilla poskilla) tai naamiona ja niihin tarjoituksiin olenkin sitä käyttänyt.

20130816-101044.jpg
Logonan mineraalisavi oikeassa reunassa

Tuote on purkissa jauhemaisessa muodossa. Ensimmäisillä yrityksillä käyttää tuotetta ”kettuunnuin” ja  meinasin jo heittää tuotteen kankkulan kaivoon. Kaadoin jauhetta paketista kädelle ja laitoin vettä päälle. Seoksesta tuli klimppistä eikä se meinannut sekoittua millään. Sitten keksin, että hei, täähän pitää tehdä toisin päin. Eli ensin vesi (mieluiten johonkin astiaan) ja sitten vasta jauhe, niin johan sekoittuu siististi.

Tuloksia: Nyt olen käyttänyt tuotetta joka ilta kasvojen pesuun ja muutaman kerran antanut vaikuttaa hetken naamiona. Jauheesta ja vedestä muodostuva geeli on hienoisen rakeista ja se tuntuu ihanalta iholla kun pesee kasvoja ja luulisin sen hieman kuorivan samalla. Tuote pesee meikit pois, eikä kirvele silmiä. Vaikka tuote on parhaimmillan rasvoittuvalle iholle, en ole huomannut, että se tavallista pesuainetta enempää kuivattaa ihoani, koska joka tapauksessa aina pesun jälkeen laitan kosteusvoidetta.

Naamiona käytöstä en ole itse ainakaan vielä huomannut mitään ihmeempiä tuloksia, mutta eipä siitä varmaan haittaakaan ole, ja ehkä en osaa tarkkailla oikeita asioita, mihin se vaikuttaisi. Löytyykö muuten muilta käyttökokemuksia tämän tuotteen käytöstä? Biodellyn sivujen palauteosiossa on paljon kehuja, että se on auttanut akne-ihoon.

Savesta kerrotaan, että se ei pese liian voimakkaasti kasvoja eikä poista iholta sen happo-lipidi kalvoa, eli happovaippaa. Ja Mineraalipesuaineiden ei pitäisi myöskään aktivoida talin tuotantoa. Se on kyllä totta, että pesun jälkeen ihosta ei ole tullut ”natisevan puhdas”, eli luultavasti se on jättänyt sen happovaipan ennalleen.

Rhassoul savea suositellaan käytettävän shampoona, jos on rasvoittuvat hiukset tai ärtynyt ja hilseilevä päänahka. Muutkin hiustyypit voivat käyttää savea myös hiusnaamiona. Hiusnaamion kerrotaan olevan puhdistava ja irrottavan muotoilutuotejämiä. Tätä tuotetta suositellaan myös, jos värjää hiuksia Henna-väreillä.

Minä en ole vielä testannut ainetta shampoona tai naamiona. Hiustyyppini on normaali, joten ehkä naamiona voisi jossain välissä kokeilla, että saisi noita muotoilutuotejämiä välillä pois. ;) Vaikka yritän vaihtaa tuotteita pikkuhiljaa luonnollisemmaksi, niin hiusmuotoilutuotteet on mulla vielä noita kemikaalilätkyjä. täytyy niihinkin jossain välissä tutustua tarkemmin ja katsoa löytyykö sopivaa. Varsinkin näihin mun permanentattuihin hiuksiin tarvitsee tuotteen, joka pitää kiharat hyvinä ja eroteltuina.

Kuvassa ylhäällä löytyy myös hoitoaine, josta olen kertonut täällä ja päivävoide, josta kerron myöhemmin.