Noni, lyhyeen loppui testailut, eiku…

Ei, ei ole loppunut testailut. Mutta blogi on ollut hieman hiljainen lähiaikoina, koska en ole päässyt kunnolla testaamaan/käyttämään ostamiani luonnontuotteita silmien ympärille tulleen reaktion johdosta ja töissä on riittänyt sen verran haipakkaa, että en ole ehtinyt mitään muuta.

Mutta sen verran kyllä on testailtu, että olen nyt käyttänyt kasvoillani voiteena oliiviöljyä aamuin illoin. Eli mahdollisimman vähän eri kemikaaleja! Kasvojen iho on tosi pehmeä. Joskin se ottaa aikansa, että se imeytyy kunnolla ja sitä täytyy hetken hieroa märille kasvoille. Ja joskus aamuisin tuntuu, että iho tarvitsisi vähän lisää kosteutusta alle, mutta esim. pintakuivat poskeni eivät ainakaan nyt tunnu kuivilta.

Eilen pitkästä aikaa pesin kasvoni kookosöljyllä ja ylläri, tänään oli aamulla taas toisessa silmäkulmassa pieniä näppysiä.

Ilmeeni tänä aamuna!

Pesin sen kyllä saippualla pois, mutta ehkä hätäisesti. Tulisiko reaktio silti siitä? Olen kyllä käyttänyt sitä jo monta kuukautta ilman oireita, mutta ehkä sille on sitten herkistynyt pikkuhiljaa.

Allergianeuvonnasta sanottiin, että se ei ole yleensä sellainen aine, joka aiheuttaa allergiaa, mutta nyt vaikuttaisi siltä, että se olisi näppyjen aiheuttaja, kun miettii sitä, että eilen illalla sitä laitoin ja tänään näkyy reaktio.

Kasvo- ja meikkivoiteita, mitä epäilin aikaisemmin, olen laittanut kyynärtaipeeseen testinä, että kumpi aiheuttaa allergista reaktiota. Kumpaankaan puoleen ei ainakaan vielä ole tullut mitään. Tosin en ikinä muista laittaa sitä 3 kertaa päivässä, niinkuin ohjeen mukaan pitäisi. Yleensä muistan laittaa sitä vain aamuisin ja silloin tällöin iltaisin sen lisäksi ja en ole vielä testannut tuota kahta viikkoa. Saattaa mennä niinkin kauan ennenkuin reaktio näkyy kyynärtaipeen iholla.

No, täytyy nyt odotella vielä ennenkuin julistaa mistä se reaktio nyt tulee.

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Noni, lyhyeen loppui testailut, eiku…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s